Näihin vaivoihin risiiniöljyä on käytetty tuhansia vuosia

Risiiniöljy

Risiiniöljy puristetaan ricinus communis-kasvista ja öljyn keskeisin vaikuttava aine on risiiniöljyhappo. Risiini kasvin siemenet ovat myrkyllisiä, mutta myrkyllinen risiini on vesiliukoista ja eikä sitä ole mukana valmiissa öljyssä.

 

Mihin risiiniöljyä on käytetty?

Risiiniöljy on tahmeaa ja paksua. Sitä on käytetty useissa kulttuureissa hyvin pitkään.

Risiiniöljy on parasta laittaa iholle kääreen avulla, silloin sitä imeytyy enemmän ja se sotkee vähemmän.

Kiinalaisessa lääketieteessä risiiniöljyä on käytetty stimuloimaan verenkiertoa, tukemaan paranemista ja hoitamaan tulehdusta. Parempi verenkierto merkitsee ravinteita ja happea kudoksille.

Monet ongelmat syntyvät puutteellisen veren kierron seurauksena.

Risiiniöljykäärettä on käytetty arpikudoksen hoitoon, kiinnikkeiden hoitoon, munasarjakystiin ja tukkeutuneiden munajohtimien hoitamiseen.

Risiiniöljy on tunnettu sen suolistoa stimuloivasta vaikutuksesta, se toimii kääreenäkin.

Risiiniöljyä voi kokeilla minkä tahansa ylimääräisen kasvannaisen tai kasautuman hoitoon. Jotkut kertovat sen hävittäneen kaihea, kun ovat sivelleet sitä luomen päälle parin kuukauden ajan.

Risiiniöljy imeytyy syvemmälle kuin mikään muu öljy. Sen sanotaan auttaneen myös esim. sappikivien hajottamisessa. Risiiniöljykäärettä on käytetty monirakkulaisten munasarjojen hoitoon ja endometrioosiinkin.

Dr. Axe listaa risiiniöljyn käyttöalueita seuraavasti: vatsan toimintahäiriöt, artriitti, selkäkipu, ummetus, lihaskipu, loistulehdukset, krooninen päänsärky, sappirakon kipu, PMS, reuma ja uniongelmat.

Risiiniöljy ei sovi kuitenkaan raskaana oleville, sillä se voi aktivoida kohdun supistuksia. Risiiniöljyä onkin käytetty joissakin kulttuureissa sisäisesti synnytyksen käynnistämiseen. En suosittele kokeilemaan. Risiiniöljyllekin voi olla allerginen ja silloin se ei sovi käytettäväksi. Jos kärsii hyvin runsaasta kuukautisvuodosta, kannattaa kokeilla varoen ja kuulostellen vaikutusta, lisääkö risiiniöljyn käyttö vuotoa.

Kipu johtuu usein liikkeen puutteesta kipualueella. Mikäli liike palautuu, kipu helpottaa. Risiiniöljykääre on hyvä kotikonsti liikkeen tukemiseen kipualueella.

 

Mistä risiiniöljy?

Health Welliltä löysin kriteerit täyttävän risiiniöljyn. Kylmäpuristettu, heksaaniton, luomu ja ruskeassa lasipullossa. Luontaistuotekaupoista löytyy yleensä vain 50 ml tai 100 ml pulloja, mutta Health Welliltä löytyy 500 ml pullo, joka on mielestäni kätevin käytettäväksi risiiniöljykääreessä. Tilasin maanantaina ja torstaina se oli postissa. Risiiniöljypullo oli kohtuuhintainen ja postikulut olivat edulliset. Laadukkain mitä olen löytänyt ja toimituksineen edullinen.

En saa mitään hyötyä itselleni Health Wellin tuotteen mainostamisesta. Mainostan jotta sinun ei tarvitse penkoa asiaa itse, jos et siitä erityisesti välitä.

 

Kolme vaihtoehtoa kääreeksi

  1. Risiiniöljykäärettä neuvotaan tekemään myös vanhasta lakanasta ja Elmukelmusta. Kätevintä mielestäni on kuitenkin siihen tarkoitettu kääre, jonka voit vain solmia ympärillesi.
  2. Tee itse alla olevilla ohjeilla.
  3. Tilaa valmis risiiniölykääre.

Tilaa valmis kääre

Alla on risiiniöljykääreen ompeluohje ja tiedot mistä materiaalit voi hankkia. Jos aika on kortilla tai ompelu ei ole sinun juttusi, voit tilata minulta valmiin kääreen hintaan 37 € + 4,90 postikulut. Yhteensä 41,90 €. Kääre tulee kätevästi kirjepostina postilaatikkoosi.

Kääre on Suomessa aikuistyövoimalla valmistettu.

Jos haluat tilata valmiin kääreen laita s-postia osoitteeseen paula@akupunktiolahde.fi. Kerro nimesi,  vyötärön ympäryksesi ja osoitteesi, johon voin lähettää risiiniöljykääreen. Saat laskun s-postilla. Kun olet maksanut laskun, lähetän kääreen antamaasi osoitteeseen.

Näin teet itse kääreen

Tämä kääre sopii käytettäväksi vatsan ja selän alueella. Jos ongelmasi sijaitsee muualla, voit ideoida samoilla periaatteilla ja toisilla mitoilla kuhunkin tarpeeseen sopivan.

Näin minä tein:

Kankaiden hankinta

Ostin vauvan kestovaippoihin käytettävää PUL-kangasta Myllymyksuilta kääreen ulkopinnaksi. Eurokankaasta ostin valkoista flanellia. Tarjolla oli kahta eri vahvuutta, valitsin paksumman.

Kutistus esivalmisteluna

Flanellin pesin ennen leikkausta 60 asteessa, jotta se kutistuisi oikeaan kokoonsa.

Leikkaus

Leikkasin sekä flanellista että PUL-kankaasta 26 cm x 47 cm suorakaiteen muotoiset palat ja pyöristin kulmat. Lisäksi leikkasin flanellista vielä kaksi kappaletta 21 cm x 42 cm kokoista suorakaidetta ja pyöristin kulmat.

Kiinnitysnauhat 4 kpl leikkasin flanellista 4 cm levyisenä. Tein niistä niin pitkät, että kun laitan kääreen vatsan kohdalta vartalon ympäri, menevät nauhat ristiin takana ja solmin ne kääreen päälle etupuolella. Nauhan pituus muodostuu vatsan ympärys + 10–20 cm, silloin jää solmimisvara.

Ompelu

Asettelin nuppineulojen avulla kaksi pienempää flanellipalaa päällekkäin ja laitoin ne ison flanellipalan keskelle. Ompelin siksakilla yhtä aikaa kaksi kerrosta flanellia isoon flanelliin kiinni.

Ihoa vasten pinnalle tulee iso flanellikangas ja kääreen ulkopinta on PUL-kangasta. Molempien kankaiden oikeat puolet sisään päin ja nuppineulojen avulla yhteen. Ompelin paininjalan mitan päästä reunasta kappaleet yhteen ja jätin noin 10 cm auki toiselta pitkältä sivulta. Leikkasin jokaiseen nurkkaan 2–3 pientä halkileikkausta, jotta nurkka asettuu paremmin. Käänsin kääreen oikein päin ja tikkasin paininjalan leveyden päästä reunasta koko kappaleen, samalla kääntöaukko sulkeutui.

Nauhat käänsin lähes sentin verran pitkiltä sivuilta ja ompelin siksakilla ne tulivat, jolloin ne tulivat samalla ompeleella huolitelluiksi ja kiinnitetyksi. Nauhojen päitä en kääntänyt, huolittelin vain siksakilla. Nauhojen päät ompelin kääreen sisäpuolelle tikkaussauman kohtaan nauhan ollessa kääreen päällä, sitten käänsin nauhan poispäin kääreeltä ja tikkasin vielä kääreen laitaan kiinni. Ja voila, näin syntyi helppokäyttöinen risiiniöljykääre.

Pesu

Näistä materiaaleista valmistetun kääreen voit pestä 60 asteessa.